Siirry sisältöön
Business Porvoo

Rahoitusta vihreän siirtymän rahastosta haetaan e-Porvoossa sijaitsevalla hakulomakkeella. Lomakkeelle tunnistaudutaan suomi.fi -valtuutuksella. Hakemusta ei tarvitse täyttää kerralla, vaan sen voi tallentaa ja palata myöhemmin jatkamaan e-Porvoon Oma asioinnin kautta. Tämä kuitenkin edellyttää, että hakemukselle on ensimmäisellä kerralla syötetty ja tallennettu tiedot hakijasta ja rahoituksen perustiedoista (hakemuksen viisi ensimmäistä välilehteä). Suosittelemme hakemustietojen- ja tekstien kokoamista omaan tiedostoon, josta ne voi kopioida hakemukselle (hakulomakkeella tai myöhemmin e-Porvoon Oma asioinnissa).

Usean hakijan hankkeissa valitaan yksi pääkoordinaattori/-toteuttaja, joka kokoaa ja tekee hakemuksen sekä kokoaa ja tekee myös raportoinnin.

Hakulomake jakautuu useaan eri osioon. Perustietojen lisäksi lomakkeella kysytään mm. hankkeen rahoitukseen, kustannuksiin ja sisältöön liittyviä kysymyksiä. Alle on koottu näitä hakulomakkeen eniten pohtimista vaativia kysymyksiä, joiden avulla voit halutessasi valmistautua hakemuksen täyttämiseen tai suunnitella omaa projektiasi.

Hyvä tietää!

Monirivisten tekstikenttien maksimimerkkimäärä on 6000 merkkiä. Lähtökohtaisesti hankkeen tiivistelmä ja perustiedot ovat julkisia ja ne voidaan julkistaa myös rahaston sivuilla/viestinnässä. Pyydettäessä kuitenkin koko asiakirja on julkisuuslain mukaan julkinen, joten hakemuksella pyydetään merkitsemään ja kokoamaan omaksi liitteekseen ne kohdat, jotka ovat mahdollisia liikesalaisuuksia.

Hakijat

  • lyhyt kuvaus roolista ja resursseista hankkeessa

Hanke

  • hankkeen nimi
  • tiivistelmä hankkeesta
  • hankkeen alku- ja loppupäivämäärä

Rahoitus

  • Hankkeen kokonaiskustannukset, eur
  • Rahastosta haettava rahoitus (eur) sekä sen prosenttiosuus kokonaiskustannuksista
  • Useamman hakijan hankkeissa kunkin hakijan osuus rahastosta haettavasta rahoituksesta, eur
  • Hankkeen rahallinen omarahoitus kokonaisuudessaan (eur) sekä sen prosenttiosuus haettavasta rahoituksesta
  • Hankkeen työpanoksena annettava omarahoitus kokonaisuudessaan (eur) sekä sen prosenttiosuus haettavasta rahoituksesta
  • Muu rahoitus (eur) sekä rahoituslähteet: rahoituksen saaja, myöntäjä, rahoituksen nimi tai kuvaus, haetun/myönnetyn rahoituksen määrä sekä myöntämisen tila (haettu pvm tai myönnetty pvm)

Osallistujien omarahoitus

  • Rahallinen investointi, eur
  • Työpanos, eur
  • Mihin osallistujan omavastuuosuus hankkeessa kohdistuu?
  • Jos omavastuuosuus sisältää työtä, erittele työtehtävät, työntekijät ja arvioitu työaika sekä euromääräisen arvon laskentatapa. Esimerkki: Henkilöstökustannukset: 100 tuntia työtä x 50 €/tunti = 5000 €
  • Miten omavastuuosuuden toteutuminen dokumentoidaan ja todennetaan?
    Esimerkki: Työtunnit kirjataan seurantajärjestelmään ja raportoidaan kuukausittain.

Osallistujien De minimis -tuet

  • Myöntäjä
  • Tuen määrä
  • Tuen myöntämisvuosi
  • Mikä tuki kyseessä
  • Hakijaan liittyvä konserni ja sen yhteystiedot

Kustannukset

Kerro ostopalveluiden ja hankintojen sekä muiden kulujen kohdalla miten ne liittyvät hankesuunnitelman toteuttamiseen. Erittele myös kaikkien kulujen kohdalla miten kustannukset ja omavastuuosuus mahdollisesti jakautuvat osallistujien kesken.

Palkkakustannukset

  • Nimike
  • Tehtävät hankkeessa
  • Kokoaikainen / osa-aikainen, %
  • Henkilötyöaika hankkeen aikana, kk
  • Palkan kokonaiskustannus hankkeen aikana, eur
  • Vihreän siirtymän rahaston osuus kustannuksista, eur
  • Omavastuuosuus, eur
  • Erittele omavastuun ja kustannuksien jakautuminen

Ostopalvelut ja hankinnat

  • Kulun kuvaus
  • Kustannus, eur
  • Vihreän siirtymän rahaston osuus kustannuksista, eur
  • Omavastuuosuus, eur
  • Erittele omavastuun ja kustannuksien jakautuminen

Muut kulut

  • Kulun kuvaus
  • Kustannus, eur
  • Vihreän siirtymän rahaston osuus kustannuksista, eur
  • Omavastuuosuus, eur
  • Erittele omavastuun ja kustannuksien jakautuminen

Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus

Tavoitteet

  • Miten hanke edistää vihreää siirtymää? Kuvaa hankkeen vihreään siirtymään liittyvät tavoitteet.
  • Miten hanke edistää hakijan/hakijoiden ja alueen kilpailukykyä ja toimintamahdollisuuksia?
  • Millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia hanke luo? Kuvaa millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia hankkeen myötä syntyy.
  • Mitkä ovat hankkeen pääasialliset kohderyhmät? Keihin hankkeen toiminta vaikuttaa suoraan ja välillisesti?

Vaikuttavuus

Mitkä ovat hankkeen välittömät tulokset? Millaisia suoria tuloksia hankkeen toimenpiteillä odotetaan saavutettavan?

  • vihreän siirtymän näkökulmasta
  • kilpailukyvyn ja liiketoimintamahdollisuuksien näkökulmasta

Mitä välittömiä vaikutuksia näillä tuloksilla on? Millaisia laajempia vaikutuksia hankkeen tuloksilla on? Välittömät vaikutukset ovat hankkeen tulosten suoria seurauksia.

  • vihreän siirtymän näkökulmasta
  • kilpailukyvyn ja liiketoimintamahdollisuuksien näkökulmasta

Mitkä ovat hankkeen välilliset vaikutukset? Millaisia epäsuoria, välillisesti syntyviä vaikutuksia hankkeella voi olla? Millaisia pitkäaikaisia, laajempia vaikutusketjuja hankkeella voidaan saada aikaiseksi?

  • vihreän siirtymän näkökulmasta
  • kilpailukyvyn ja liiketoimintamahdollisuuksien näkökulmasta

Toiminta hankkeessa

  • Hankkeen toimintasuunnitelma. Millaisin konkreettisin toimenpitein hankkeessa edistetään yllä mainittuja tavoitteita? Millaisiin vaiheisiin hanke jaksottuu, mitä kussakin vaiheessa tehdään ja millaisia tuotoksia ja tuloksia eri vaiheissa syntyy?
  • Miten varmistetaan, että hanke etenee suunnitelman mukaisesti? Miten hanketta ohjataan ja johdetaan? Millainen on hakijan/hakijoiden kyky, kokemus ja resurssit hankkeen johtamiseen?
  • Hankkeen riskitekijät. Millaiset riskitekijät voivat estää hankkeen ja sen tavoitteiden toteutumista? Miten tämä estetään?
  • Hankkeen mittarit. Millaisin mittarein ja/tai tarkistuspistein hankkeen onnistumista ja etenemistä seurataan ja mitataan?
  • Jatkomahdollisuudet. Miten hankkeessa kehitettyjä toimintoja ja tuloksia hyödynnetään hankkeen jälkeen? Miten jatkoa tuetaan ja resursoidaan?

Liitteet

Hakemukseen vaadittavat pakolliset liitteet:

  • Tilinpäätös viimeiseltä kahdelta vuodelta
  • Verovelkatodistus

Hakijan ollessa velvoitettu kuulumaan työnantaja- ja alv-rekistereihin on lisäksi liitettävä:

  • Todistus kuulumisesta työnantaja- ja alv-rekistereihin

Mahdolliset liike- tai ammattisalaisuudet:

  • Kopioi mahdolliset salattavat tiedot (ammatti- ja liikesalaisuudet) erilliseen tiedostoon helposti luettavassa muodossa, joka on yhdistettävissä hakemuksen ko. kohtaan.